Sunnuntaisin kello 10.00 on jumalanpalvelus ja ehtoollinen.
Sunnuntain jumalanpalvelus on seurakuntapapin tärkein toimitus.
Juuri jumalanpalveluksessa kristitty voi kokea Jumalan läsnäolon musiikin,
sanan, rukouksen ja ehtoollisen kautta. Niistä hän saa uskoa ja voimaa kulkea tietään,
niistä hän saa lohtua suruunsa ja mahdollisuuden pysähtyä ja järjestää
suhteensa Jumalaan.
Jeesus asetti opetuslapsilleen ehtoollisen, antoi
tehtävän ja valtuudet: ”Tehkää se minun muistokseni!” Sitä tehtävää kirkko täyttää
jumalanpalveluksessa pyhittäessään ehtoollisen, jakaessaan Kristuksen ruumiin
ja veren. Ehtoollisessa me yhdistymme Kristuksen ruumiiseen – kirkkoon –
ehtoollisessa Jumala tulee Kristuksen ruumiin kautta luoksemme. Ehtoollinen
perustuu Jeesuksen sanoihin: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy
minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:56) Kristus ei pelkästään lunastanut
meitä synneistämme vaan teki meidät myös osallisiksi häntä itseään. Hän teki
meidät Jumalan lapsiksi ja veljiksi ja siskoiksi keskenämme.
Ehtoollisjumalanpalvelusta sanotaan messuksi. Sana ”messu” tulee
jumalanpalveluksen latinankielisistä päätössanoista: Ite, missa est! (”Menkää, palvelus on päättynyt!”). Sana messu
tarkoittaa lähettämistä, valon ja lämmön loistoa, myös vapauttamista
orjuudesta. Jumala kokoaa messussa oman kansansa yhteen, vapauttaa heidät
synnistä ja lähettää heidän sieluunsa valonsäteen, ravitsee heidät sanallaan ja
sakramentillaan sekä lähettää heidät sitten uudelleen takaisin maailman keskelle suorittamaan palvelutehtäväänsä.
Ihminen palvelee Jumalaa rakastaen ja kunnioittaen häntä,
mutta myös rakastaen lähimmäistään ja palvellen toinen toistaan. Siinä mielessä
koko elämämme on Jumalan palvelemista tai jumalanpalvelusta. Apostoli Paavali
sanoo siitä roomalaiskirjeessään: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden
kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi
uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne" (Room. 12:1)
Jumalanpalveluksella on oma vakaa käytäntönsä ja rytminsä,
jotta seurakunta kykenisi elämään, ajattelemaan, rukoilemaan ja laulamaan
mukana. Jumalanpalveluksella on sunnuntaista sunnuntaihin muuttumattomat osat
ja kirkkovuoden mukaisesti vaihtelevat tekstit. Jokaisessa messussa seurakunta
lausuu yhdessä Kyrien (Herra armahda -rukouksen),
ylistää Pyhää Kolminaisuutta Glorialla
(Kunnia olkoon Jumalalle), lausuu uskontunnustuksen Credon, yhtyy ehtoollisessa kiitokseen Sanctus (Pyhä) hymnillä, osoittaa kunnioitusta Kristuksen
ristinuhrille Agnus Dei (Kristus,
Jumalan Karitsa) rukouksella ja ottaa vastaan Herran siunauksen. Rukoukset,
raamatunkappaleet ja koraalit (seurakunnan virret) on valittu sunnuntain aiheen
mukaan.
Tärkeitä asioita, jotka on muistettava kirkkoon tullessa
Astuttaessa sisään kirkkoon pysähdytään tai polvistutaan
rukoukseksi, koska saavutaan Jumalan luo, Hänelle pyhitettyyn taloon. Oman
uskon tunnusmerkiksi voi tehdä ristinmerkin. Matkapuhelin on kirkossa
suljettuna. Jos on tarvetta puhua papin kanssa, toivotaan esirukousta tai
muistorukousta, pyyntö kannattaa esittää kansliassa tai kirkkoherran
työhuoneessa. Ripillä on parasta käydä tai keskustella sielunhoidollisista
asioista arkipäivisin.
Jumalanpalvelukseen tullaan oikeaan aikaan ja siellä viivytään
loppuun saakka. Myöhästyjän on yritettävä löytää itselleen paikka muita
häiritsemättä. Lapsi oppii kirkossa käyttäytymistä ainoastaan silloin, kun
vanhemmat ja isovanhemmat ottavat hänet mukanaan jumalanpalvelukseen ja
opastavat lasta ymmärtävästi. Lapset saattavat väsyä paikalla istumiseen ja
haluavat liikkua kirkossa. Vanhempien tilanteen helpottamiseksi lapset on
mahdollista viedä jumalanpalveluksen ajaksi lastenhoitoon, joka on sunnuntaisin
järjestetty kirkkosalin viereiseen pikku huoneeseen.
Jumalanpalveluksen kulkua on helppo seurata ja oppia
virsikirjan avulla, jossa kaikki oleellinen on esitetty.
Kun pappi kutsuu alttarin luokse ehtoolliselle, on muistettava,
että kirkon käytännön mukaan rippikoulua käymätön henkilö ei saa osallistua
ehtoolliseen, mutta hän on odotettu alttarin eteen saamaan siunauksen (jotta
pappi ymmärtäisi, että hän on rippikoulua käymätön, on suotavaa panna käsi
ristiin yli rinnan vastakkaiselle olkapäälle). Lasten ei tarvitse jäädä
ehtoollisen ajaksi penkkiin eikä vanhempien jättää lapsen takia käymättä
ehtoollisella. Lapset saa ottaa mukaan alttarin eteen, jossa pappi siunaa
heidät. Näin lapsetkin pääsevät osallisiksi ehtoollisesta ja oppivat
vanhempiensa rinnalla arvostamaan sitä.
Kirkko elää ihmisten lahjoitusten varassa. Kirkon oven
vieressä on tavallisesti tarkoitusta varten kolehtiarkku. Varattomilla ei ole velvollisuutta
osallistua. Mutta iloisella ja kiitollisella sydämellä annettu lahja on
siunaukseksi sekä seurakunnalle että lahjoittajalle itselleen.
Kirkosta poistutaan
tavallisesti sen jälkeen, kun pappi on siirtynyt ulos. Jos on välttämätöntä
poistua ennen jumalanpalveluksen loppua, sen voi tehdä virren aikana. Rukouksen
tai siunauksen aikana ei ole sopivaa poistua kirkosta. Jumalanpalveluksen
ulkopuolellakaan sivullisilla ei ole lupa mennä alttarille, kansliaan tai urkujen
taakse. Seurakunnassamme papilla on tapana toivottaa kirkkokansalle siunausta
kirkosta poistuttaessa lujalla kädenpuristuksella, mikä korostaa seurakunnan
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.